Birminghamin matka

Kauan odotettu matka Birminghamiin alkoi touhukkaasti torstaina 1.8.19. Poika vei minut Hämeenlinnaan bussille ja se oli tietysti vartin myöhässä, mutta onneksi olin varannut aikaa runsaasti. Lentokentän remontista huolimatta löysin matkakumppanini nopeasti ja niinhän me paukastiin laittamaan laukku hihnalle. Kerrankin oli iso laukku mukana! Sitten nopsaan turvatarkastuksen läpi ja tulokahveet nenän eteen. Silloin tajusin paniikinomaisesti että olin unohtanut noutaa etukäteen forexille tilaamani punnat!! Apua, nehän on toisella puolella tullia!! No ystävälliseltä virkailijalta sain tietää että voin mennä takaisin, kunhan tulen uudelleen turvatarkastuksen läpi. Homma hoitui ja sain puntani. Kahvikin oli sopivasti jäähtynyt! Ei ne turhaan hoputa että varatkaa aikaa kentälle.

Tämä työ kuvaa alkuretken tunnelmia...

Meillä oli vaihto Amsterdamissa ja kone( KLM) oli jo lähtiessään myöhässä, mutta onneksi myös vaihtokone oli myöhässä ja ehdimme hyvin. Amsterdamin kentällä, kun odotimme koneen vaihtoa, eteemme käveli 3 tilkkuihmisen näköistä naista. He kysyivät olemmeko menossa Birminghamiin. Kun vastasimme myöntävästi, he sanoivat muistavansa meidät kahden vuoden takaa, jolloin olimme edellisen kerran Birminghamissa. Hämärästi minäkin heidät muistin! Heidän mielestään olimme tulleet aivan eksoottisen kaukaa, eli Suomesta saakka. Eihän tuo nyt ollut matka eikä mikään, mutta heillä oli ollut vain tunnin matka Amsterdamin kentälle. Tapasimme nuo naiset vielä monesti festivaalien eri käänteissä. Harmitti kun en ottanut yhteystietoja heiltä. Olisi ollut kiva vaikka vierailla jossain hollantilaisessa tilkkutapahtumassa. No teimme treffit taas kahden vuoden päähän!

Tämä työ oli tosi erikoinen. Madeira oli sponssanut langat,
ja kyllä niitä oli tässä työssä kulunutkin!

Kun pääsimme perille, menimme kuuliaisesti laukkuhihnalle odottamaan laukkujamme. Usein tosiaankin matkustamme vain käsimatkatavaroilla, mutta nyt otimme sen asenteen että kun kerran on laukut, niin niitä täytyy jaksaa hihnalla sitten odottaa....odotimme ja odotimme yli TUNNIN, kunnes ystäväni meni kysymään virkailijalta että onkohan mitään tietoa meidän laukuistamme? No oli. Se tieto oli myös tullut meidän molempien kännykkään n. 5 minuuttia laskeutumisemme jälkeen. "Lennon myöhästymisestä johtuen, laukkunne eivät ehtineet tälle lennolle. Lennämme ne heti seuraavalla lennolla Birminghamiin!" Olisi kannattanut katsoa kännykkään, mutta kun ajattelimme että pitää nyt vaan kärsivällisesti odottaa...
Eipä mitiä...hammastahnaa ja shamppoota ( Niitähän oli tietysti runsaasti mukana siellä matkalaukussa, kun sen kerran otimme. Ajattelimme että nyt ei tartte pelleillä minigrippien ja desin pullojen kanssa...)ostamaan ja kävellen hotelli Ipikseen. Niitähän on ainakin 2 kappaletta ja tietysti vahingossa menimme ensin sinne kauempana olevaan, jossa olimme edelliselläkin kerralla. No tällä kerralla olimmekin siellä lähempänä lentokenttää ja ei kun takaisin sinne. Respan pojalta pyysimme ylimääräiset pyyhkeet mammareiksi (=uniasu) meille ja ennakkotiedoista poiketen saimmekin erilliset sängyt. Varatessa ei ollut yhtään erillissänkystä huonetta jäljellä, mutta nyt onneksi yksi löytyi.

Tämä työ näytti jotenkin kudonnaiselta.
 En siis tiedä miten oli tehty?!

Aamun tullen luulimme tietysti että laukut ovat yön aikana tulleet( koska KLM pommitti meitä yönkin aikana tekstiviestillä ("lennämme laukkunne seuraavalla lennolla...) Kysyimme respasta aamulla laukkuja ja respan poika sanoi että "juuri tässä kävi kentän matkalaukun tuoja, mutta se laukku oli jollain nimellä Paarangou...." huoneemme varaus oli tehty ystäväni nimellä! Eipä muuta kuin taas kentälle tekemään ilmoitusta että tämä Paarangou yöpyy myös siinä huoneessa... Kumma että respassa ei tajuttu kysyä meidän molempien nimeä, varsinkin kun mainitsimme että meiltä on laukut hukassa!!! Suomessa mielestäni kysytään aina kaikkien matkailijoiden nimet!
Menimme vielä hetkeksi hotellille odottamaan josko laukkuni tulisi takaisin. Ei tullut, ja lähdimme ulos, koska meitä jo kovasti poltteli päästä messuille. Vähä matkan päästä pieni ukkeli veti laukkuani siinä kadulla ja bongasimme sen siitä. Hänellä oli kuittauslappu mukana ja kuittasin laukun saaduksi ja riensin huoneeseen vaihtamaan paremmat messukengät, joita jo päkiäni olivat huutaneet! Ystäväni laukku ei siis vielä mahtunut samaan koneeseen!

No vihdoin pääsimme itse pääasiaan eli The Festival of Quilt (Europe´s ultimate quilting destination)-tapahtumaan!!
Jätimme suosiolla näyttelyiden katsomisen muihin messupäiviin, koska poltot päästä katsomaan kaikkea mahdollista uutta olivat niin kovat! Olin jo kotoa lähtiessä päättänyt että täältä messuilta ostan accuquilt go-laitteen, jolla palojen leikkaaminen tiettyihin blokkeihin käy kätevämmin. Olin tutkaillut tapahtuman nettisivuja ja saanut 0 tulosta kun kyselin laitteen myyjää messuilla. Ajattelin siis vain että tsäkällä joku niitä myy, vaikka ei ole laittanut nettiin sitä tietoa. No niinpä sitten huono tuurimme kääntyi ja ensimmäinen osasto johon hikipäässä osuimme myi accuquilt- laitteita. MUTTA torstaina oli jo mennyt se koko loppuun minkä halusin, eikä jäljellä ollut muuta kuin esittelylaite! No tein siitä edulliset kaupat ja vannotin säilyttämään laitteen minulle sunnuntaihin asti, jolloin tulisin sen hakemaan. Näin sitten teinkin ja säästin pitkän pennin (tai euron), kun vältyin tulleilta ja erityisesti postimaksuilta. Laite painoi kyllä kuin synti, kun sitä hikipäässä hinasin hotellille sitten sunnuntaina.

Tämä työ oli yksi pysäyttävimmistä ,
siis minun mielestäni!

Perjantai kului kuin siivillä, ja löysin monia kivoja ohjeita ja edullisesti myös batiikkikaitalepaketteja. Punnan alhainen kurssi vaikutti mukavasti kankaiden hintaan. 2 vuotta sitten kaikki tuntui olevan kalliimpaa kuin meillä Suomessa, nyt oli selvästi toisin päin. Mitään mullistavaa uutuutta emme bonganneet, sillä olen ollut skarppina monessa tapahtumassa mukana ja uutuus harvoin pääsee yllättämään minut. Creative gridsin viivotinkauppaa ei taaskaan ollut ( se oli 4 vuotta sitten ja siellä oli kaikkia unelmaviivottimia...) Sen sijaan ruler foot mallineita oli myynnissä joka kolmannella kojulla. Ja long arm tikkauskoneita myös. Ne ovat selkeästi jalkautuneet koteihin ainakin Englannissa, se näkyi näyttelytöissä.
Kun eka päivämme messuilla sulkeutui, riensimme toiveikkaani hotellille, ollen varmoja viimeisenkin matkalaukun saapumisesta. Turha oli toivo! Ei ollut tullut, muuta kuin tekstiviestejä "lennämme laukkuanne jne" Taisivat lentää maapallon takakautta...

No lappeenrantalainen ystävämme oli hommannut meille liput musikaaliin Birminghamin kuuluisaan musikaaliteatteriin, joten eipä ollut kaverillani muuta mahdollisuutta kuin vaihtaa kahden päivän hikinen t-paita minun vähän maltillisempaan tunikaani ja onneksi olin panostanut reissuun ostamalla uusia shortsimallin slogeja väljää mallia. Oli kiva antaa pakasta repäistyt kalsarit kaverille. Vähän hän nikotteli omien pitsipöksyjensä jälkeen, mutta puhtaus on puoli ruokaa ja lopulta hän kehaisi että " väljät slogit oli oikeastaan aika mukavat". No siksipä juuri!

Musikaalin salakuva: Taululla lukee orpo-tyttö-Annien kova ohje: istu, ole hiljaa, ompele!

Sitten tuli vihdoin se lauantaiaamu, jota olin odottanut 15.4. alkaen. Se oli se päivä, jolloin piti olla sormi liipasimella päästäkseen haluamilleen kursseille. Kursseja oli yli 400, joten en kyllä kaikkien aiheita jaksanut edes lukea, mutta nämä joille pääsin olivat juuri sitä mistä toivoin lisäoppia. Ensimmäinen oli Patricia E Simmonsin Template Mania. Tuo pirtsakka nainen aloitti opetuksen kertomalla kuinka hänen matkalaukkunsa oli hävinnyt Atlannin ylityksellä. Hän suri eniten kannettavaa tietokonettaan, jota ei ollut päässyt käyttämään muutamaan päivään. No toivottavasti hänenkin laukkunsa ehti Englantiin ennen kuin Patricia palasi Jenkkilään.
Kurssi kesti n puoli päivää, mutta hyvien ennakkovalmistelujen takia kaikki sujui melkolailla kuin tanssi ja 11 naisen joukko ehti kokeilla monenlaista. Patricia oli myös itse suunnitellut ainakin osan niistä viivaimista, joita kurssilla käytettiin. Monta uutta niksiä tuli ja pärjäsin ihan mukavasti vauhdissa mukana, kun en ollut ihan ekaa kertaa pappia kyydissä. Viivaimilla tikatessa on tosi tärkeää että on se slippery mat  eli sellainen liukas matto siihen koneen pöydälle, että kangas hyvin luistaa. Jotkut käyttävät esim. Clas Ohlsonin leivonta-alustaa joka on silikonista valmistettu.
Monet viivainten myyjät myyvät myös niitä tikkausjalkoja, mutta suosittelen ehdottomasti ostamaan ruler foot jalan oman koneen valmistajalta. Kaikennäköiset vippaskonstit voivat jopa rikkoa koneen!
Myös apuviivat, joko suorat tai ympyrän säteet, riippuen viivaimista ovat tärkeitä. JA se merkkauskynä! Niitä on monenlaista, mutta mitään takuuvarmaa en osaa sanoa. Sen sijaan erilaisia kauhukertomuksia olen kuullut siitä kuinka viivat tulevat eri sääolosuhteissa tai ajan myötä takaisin.

Patricia E. Simmons stetsonissaan

Ympyrä-viivain, jolla sai montaa eri kokoa

Tässä yksi kukkatikkaus ympyröillä. Apuviivat ovat tärkeitä.

Välillä kävin pikaisesti syömässä ja sitten siirryin toiselle kurssille, joka oli Diane Henryn (myös amerikkalainen) The Structure of Stencils: Long Arm Quilting. Kone oli Handiquilter Amara-merkkinen. Se oli siis sellainen pitkäkainaloinen pelkästään tikkaukseen tehty kone, jonka edessä työskenneltiin seisovillaan. Opettaja kertoi ensin paljon merkitsemisvälineistä ja neuvoi kivan konstin millä saa jonkun tikkauskuvion kätevästi piirrettyä kankaalle. Olin vähän outo lintu tuossa porukassa, sillä kaikilla muilla oli jo ostettuna tuo kone ja he opettelivat siihen lisäniksejä, ja minä olin ihan ensikertalainen tuollaisen koneen kanssa. Halusin kokeilla ja oppia uutta. Opettaja suhtautui minuun kovin ystävällisesti ja kun vielä kävi ilmi että olin tullut kaukaa Suomesta, hän oli ylitsevuotavan ystävällinen! Tikkaaminen oli vaikeaa, koska kone liikkui niin kovin herkästi ja se langannostotemppuilu tuntui jotenkin hankalalta äkkiä oppia. Jonkunlaisia kuvioita sain sentään aikaan ja ihastelin toisten kurssilaisten aikaansaannoksia, sillä hehän olivat jo kotona harjoitelleet. Kanssani samalla koneelle oli eräs rouva, joka työkseen tikkaa muille. Eikä se täydellisesti häneltäkään onnistunut. Jos oikein ymmärsin, niin tuolla koneella ei voinut tehdä muuta kuin vapaatikkausta, tietenkin erilaisia piirrettyjä kuvioita noudattaen, mutta ei niin kuin esim. Töölön tikkauspajan koneeseen voi ohjelmoida erilaisia hienoja kuvioita, jotka kone sitten Soilen tarkassa valvonnassa tekee. Minulle ei kyllä oikeasti tullut minkäänlaista hinkua saada tuota konetta, joten siinäkin mielessä kurssi oli hyödyllinen.

Diane Henry opettamassa

Koneella ommeltiin kuvionreiät paperiin ja tuolla
liitujauhotyynyllä pyyhkäistiin kuvio kankaalle

Noilla mustilla sarvilla ohjattiin konetta

Sunnuntaipäivä ehdittiin vielä melkein kokonaan olla messuilla, sillä koneemme lähtö oli vasta iltasella. Aloitimme nyt näyttelytöiden katsomisella. Niitä oli oikeesti satamäärin, joten millään ei vaan määräänsä enempää jaksa katsoa. Varsinkin kuvaamista pyrin rajoittamaan, koska näköjään niitä ei juuri tule jälkikäteen katsottua ja ne vaan täyttävät kaikki muistit ja pilvenlonkareet. Suurin osa töistä näkyy kyllä joillain festivaalien virallisillakin sivuilla. Sellaisen havainnon tein että selvästi nyt ovat ihmiset hankkineet niitä long arm - koneita, koska se ihan silmämääräisesti näkyi. Mielestäni 2 vuotta sitten oli huomattava määrä töitä tikkautettu sellaisella isolla koneella, mutta nyt näkyi että oli itse tikattu ja viivaimia ja ruler footia oli myös kovasti opittu käyttämään. Niissä näkyy kyllä usein olevan se ns. kuoliaaksitikkaamisen vaara. Kun kerran on systeemi opittu niin tikataan sitten ihan joka nurkka täyteen. Toinen silmiinpistävä asia löytyi sitten tikkaamisen toiselta laidalta. Ylllättävän paljon löytyi tosi vähän tikattuja töitä, ja muutama tosi epäonnistunutkin tikkaus. Jossakin reunat liekottivat ihan älyttömästi. Itse en olisi ainakaan kehdannut antaa sellaista työtä näyttelyyn. Käsintikkaus myös näyttää Englannissakin olevan katoavaa kansanperinnettä. Käsintikattuja töitä oli mielestäni todella vähän. N. 10 vuotta sitten kun Hilkka Dorey piti kursseja Mäntyharjulla, hän näytti meille aina videoita tuolta Birminghamin näyttelystä. Silloin oli tosi tarkasti käsintikattuja töitä ihan valtaosa. Tai siis ne Hilkka ainakin oli meille kuvannut. Piston pituus oli n 2mm ja niitä oli tiuhaan...

Tämän kuvan otin vinkiksi siitä,
mitä voi tehdä halpahallista ostetuista lankarullista.
Jos koneesi ei tee hyvä tikkiä, tarkista ensimmäiseksi lanka!!

Tähän työhön on harjoiteltu viivaintikkausta

Lempitikkausmallini:sulka!

Tikkauskehys Pfaff performance iconiin

Näyttelyiden katsomisen jälkeen oli vielä yksi huippuhetki odotettavissa. Olin nimittäin saanut Pfaffin maahantuojalta kutsun tulla tutustumaan uuteen tikkauskehykseen, jonka saa asennettua ainakin Pfaffin lippulaivakoneeseen "Performance iconiin" . Sitä esiteltiin tietysti tuolla messuilla. Samanlainen kone oli myös Husqvarnan osastolla koska Husqvarnan lippulaivakone on rungoltaan kai lähimain sama kuin Pfaffi. Treenasin siis ensin Huskun koneella. Sitä esitteli nuori mies, jolla oli ihan liian lyhyet puntit housuissaan ( tai sitten se on taas tietysti muotia, josta en tiedä mitään, eikä tämä tieto muutenkaan liity mitenkään mihinkään!!). Joka tapauksessa Huskun osastolla se tikkaaminen kävi jotenkin silmiin, kun se kangas pompotti koko ajan. Oli vaikea nähdä mihin seuraavaksi mennään kun kangas hyppi silmissä. Onneksi tämä pulma poistui kun menin Pfaffin osastolle. Siellä kangas oli kunnolla pingotettu, eikä se pomppinut yhtään.Tuo lyhköpunttinen  mies ei siis ollut vain kiristänyt kangasta kunnolla!
Tikkaaminen tuntui aivan unelmaisen helpolta verrattuna edellisen päivän Long Arm -kokeiluun!
Sitä oli kevyt ja helppo ohjata ja sillä sai kauniita kuvioita aikaan. Ainoa ongelma tässä koneessa on se että se varsinainen tikkausalue on kerrallaan kuitenkin melko kapea, eli kuviot täytyy suunnitella niin että kuviot toistuvat usein. Tietysti harjoittelu auttaa tässäkin asiassa, enkä todellakaan ole mikään asiantuntija ainakaan vielä tässä asiassa, mutta toivon että pääsen opettelemaan vaikka täällä koti-Suomessa vielä tuolla tikkauskehyksellä tikkaamista. Kotiväen ei tarvitse olla huolissaan. Ymmärrän että meille ei mihinkään tuo laite mahdu... tai en kyllä vielä tiedä saako sen helposti purettua osiin ja laitettua syrjään. Eihän sitä alvariinsa tikata. Välillä on tehtävä pintaakin.
No joka tapauksessa laitteella oli kiva tikata ja pääsinpä vielä juttelemaan Englannin Pfaffin pomon kanssa. Hän lupasi ensi kerralla kutsua minut ihan heidän toimistolleen tutustumaan laitteisiin. Toimisto oli kuulemma 15 minuutin matkan päässä NEC-messukeskuksesta.

Paluu kotiin sujui hyvin vaikka oltiin taas jo lähdössä myöhässä. Ja mitä eniten jännitettiin...laukut tulivat samalla lennolla ja kaikki ostokset olivat ehjiä.
Arkeen paluuta helpotti hiukan mukavat kaupanpäällyskassit: "Tekijät tekee" ja "Toinen laukkuni on käsintehty"

Sydämellinen kiitos Kaisalle matkaseurasta ja käytännön järjestelyistä. Meillä oli kyllä niiiin mukavaa. Viimeistään 2 vuoden päästä uudestaan! Ne hollantilaiset naiset odottavat meitä!