perjantai 16. maaliskuuta 2018

Huhtikuussa Päivölään, toukokuussa Hartolaan!

Kunnon pakkasten jälkeen tässä alkaa jo toivoa että kevätaurinko lämmittäisi! Lämmittäähän se, sen olen huomannut tuolla halkohommissa. Pihasta kaadettiin pari puuta ja niitä on pikkuhiljaa halottu ja kasattu kevättuulen kuivatettaviksi. En toki yksin, isäntähän siinä suuremmat puut halkoo, mutta on kyllä kiva huomata että pakkasella, jopa meikäläisen heikoilla käsivoimilla paksukin puu halkeaa helähtäen. Siinä jos missä näkee kättensä työn tuloksen.
Ilo on ollut myös nähdä kun tilkkukurssilaisten työt pikkuhiljaa valmistuu. Aina välillä keskusteluun nousee kyse tilkkuilijoiden luovuudesta. Joku väittää että ei ole ollenkaan luovaa, jos toteuttaa töitä jonkun ohjeen mukaan. Itse olen eri mieltä! Näen päivittäin tosi luovia ratkaisuja ja siihen yritän toki kurssilaisia aina kannustaakkin. Monet luulevat että eivät ole ollenkaan luovia, jos toteuttavat esim jotakin blokkia ohjeen mukaan. Minusta jo tilkkutöiden tekeminen sinänsä on luovaa toimintaa. Luovaa on myös väri- ja materiaalien valinnat ja käyttökohteen keksiminen tuotteelle. Sen voi tehdä nk. hyötyesineeksi tai koristeeksi vaikkapa seinälle. Onko vain se luovaa, että keksii pyörän uudestaan?
Miten kaikki perinnemallit olisivat ikinä säilyneet, jos ei kukaan niitä saisi opettaa?
En tietenkään väitä että kaikkien pitäisi tehdä työnsä ohjeiden mukaan, mutta on hämmästyttävää, miten joku voi mollata meitä ohjeiden tekijöitä ja jakajia luovuuden tappajiksi?! Yritän aina kannustaa tekemään omalla tavalla, niin paljon kuin vain mahdollista. Lisäksi olen hyvä tekemään virheitä ja yleensä kaikissa mahdollisissa kohdissa teen itse ensin "väärin". Kerron sen aina rehellisesti kurssilaisille, ja silti he luovasti keksivät ihan uusia "virheitä", jotka sitten aina välttämättä eivät edes ole virheitä, vaan jonkun asian voi todellakin tehdä monella eri tavalla! Yhdessä keksitään luovia ratkaisuita, eikä aina välttämättä otetakaan ratkojaa esiin.
Annetaan siis kaikkien kukkien kukkia. Saa tehdä ohjeiden mukaan tai aivan ilman ohjeita. Kuinka kukin haluaa. Molemmat tavat ovat ihan yhtä arvokkaita! Pääasia että tehdään käsitöitä ja saadaan siitä mielihyvää ja aivojumppaa! Opetetaan taitojamme myös eteenpäin!
Jos joku haluaa saada lisää ohjeita niin tervetuloa kurssille:

             27.-29.4.2018 Päivölässä ohjelmassa mm:

  • Kolmiorullapussukka (ks kuva)
  • Projektipussukka (ks kuva)
  • Skräppihexagon
  • Mäyräkoira paperinpäälle ompelulla
  • Erilaisia blokkimalleja joista opetan kivan tavan tehdä kansionkannet
  • Harjoitellaan myös vapaata tikkausta
Ilmoittaudu:https://www.paivola.fi/fi/application/360449

          7.-11.5.2018 Hartolassa Itä-Hämeen opistolla


Tilkkutöitä rauhassa koko päivän? Kyllä, ja halutessasi lisäksi iltaisin. 


Joka päivä uusia helppoja ja haastavampia ohjeita, joita voit aloitella kurssilla, ja jatkaa kotona, tai ommella paikan päällä valmiiksi kokeneen tilkkuilijaopettajan ohjauksessa. 


Aloitteleville ja 
kokeneille konkareille! 



Tee pussukoita, kasseja, kehyskukkaroita tai valmista tekemistäsi blokkimalleista peitto, seinätekstiili tai ihan mitä vain! 

Ilmoittaudu:
http://www.ihop.fi/fi/Opiskelu/Lyhytkurssit/Ilmoittautuminen.html

Viime kesän Mäntyharjun kurssilaisten kolmiorullapussukoita

Viime syksyn Päivölän kurssilaisten skräppihexagoneja

Projektipussukka auki

Projektipussukka kiinni

Ensimmäisiä vapaa tikkauksiani

Vapaa tikkausta