torstai 8. lokakuuta 2020

Pfaff: Tekijänä Sanna Paranko

 

Silitys tapahtuu kodinhoitokomerosta tulevalla silityspöydällä. 
"Romuhyllyt" piilotin unikkokankaan taakse!

Omasta pihasta löytyi vielä "joriinit" eli Daaliat maljakkoon.

Suuntana ompelu!

Sain olla tekemässä livevideota! Pfaffin maahantuojalta Jutta ja Irene tulivat meille ja teimme livevideon facebookissa. Kerta oli meille kaikille kolmelle ensimmäinen, ja siksi jännittävä kokemus. Sitä edelsi parin päivän raivaus ompelutilassani, joka on keittiöstä osa. Eli minulla ei ole erillistä ompeluhuonetta, mutta olen kuitenkin saanut ihan välttävästi toimivan tilan järjestettyä keittiöön.

Mietin monesti autoa ajellessani, että mitähän nopeaa ja helppoa voisin tuolla videolla tehdä, ja niinpä päädyin yhdistettyyn karkkikulhoon/ mikrokeittopatalappuun. Idean olen nähnyt joskus pintersetissä,  ja olen sen siitä muokannut.

Lisäksi ajattelin näyttää 3D-rusetin yhdistettynä hirsimökkiin. Tähän löytyi parikin tapaa!

Ja kaupan päälle vielä tuo mukin/viinilasinalunen.

Siinä se kolme varttia kului sukkelaan ja oli kiva kuulla kun katsojilta tuli välillä kysymyksiä ja kommentteja

Klikkaa tästä katsoaksesi videon: