torstai 10. lokakuuta 2019

Nyt piristystä pimeään!

Tämä sateenkaarikierremalli oli jäänyt pois blogista. Se on myös ohjelmassa ja tämä kuva on Love and Patchwork quiltin n:ro 68 lehdestä
Olen tässä viimeaikoina opetellut uudenlaista kankaankoristelua, vähän mandalatyyppistä väritystä. Siinä tavallaan yhdistyy sabluuna- ja vapaatikkaaminen. Lopputuloksesta tulee todella yllättävän näyttävännäköistä, eikä se ole läheskään niin vaikeaa kuin voisi ehkä luulla. Kun tätä lajia harjoittelee, tulee ihan huomaamattaan harjoitelleeksi myös vapaatikkausta, joka tuntuu monille olevan ihmeellinen "peikko".

Kun jokin aika sitten laitoin kuvia aiheesta facebookiin ja tänne blogiinkin, sain ihan huomattavasti palautetta, että ota tuo jonkun kurssin ohjelmaan. No tein taas toiveiden mukaan ja laitoin sen niin kuin pääaiheeksi Itä-hämeen opiston kurssille Hartolaan pyhäinpäivä viikonlopuksi. Ajattelin että kuinkahan paljon sinne voi väkeä ottaa, eli että mikä olisi maksimimäärä osallistujia, että ehdin riittävästi kaikkia neuvoa...

No taas kerran oli niin väärässä. Nyt kurssille on vasta ilmoittautunut ihan muutama henkilö ja lisää siis tarvitaan. Tiedän että pyhäinpäiväviikonloppu on huono ajankohta, mutta ainoa muu syksyn vapaa viikonloppu minulla olisi ollut isänpäiväviikonloppu ja luulen että se olisi ollut vielä useammalle huono. Keli on myös tuohon aikaan usein huono ja pimeä, mutta siihen minä ainakin olen tottunut jo 56 vuotta. Autoissa on hyvät renkaat ja valot ja kun kaasujalkaa pitää vähän löysällä, niin matka kyllä taittuu Hartolaan ja takaisin. Tie on koko matkan asfalttia!

Muutama innokas aloitteleva tilkkuilija on ilmaissut kiinnostuksensa kurssiin ja otan tietenkin myös ihan "tavallisia" aiheita. Joten mukaan voi tulla, vaikka ei haluaisi kokeillakaan tuota mandalatikkausta. Tekemistä riittää kyllä. Myös kehyskukkaroita voi kurssilla halutessaan tehdä, otan siihen tarvittavaa liimaa ja kehyksiä mukaan.

Tarpeen ja innostuksen mukaan otan vielä enemmänkin blokkimalleja, kunhan nyt vain saadaan riittävästi väkeä kurssille. Houkuttele kaveri mukaan, tai vaikkapa puoliso.
Ilmoittaudu rohkeasti mukaan. Ja tee se melko pian, sillä opisto laittoi nyt 18.10. takarajaksi.
https://drive.google.com/file/d/13iMY8KNt5r5SkIvuSE7UePQicaF8DACM/view
Opistolla on siis loistavat yöpymistilat (=Linna-hotelli) ja ruuat ovat aivan maanmainiot. Jätäppä vaikka etelän lento väliin ja tule pienellä hiiijalanjäljellä Hartolaan; ))
Viikonloppu kuluu kuin siivillä mukavan tekemisen parissa!
Laatikkopenaali avonaisena
Tämän laatikkomaisen penaalin voi myös tehdä.
Kehyskukkarosta voi tehdä myös laukun

Tässä repussa on koristettu minivekeillä suurin osa ja on tehty vain vähän tikkausta

Tässä repussa on monenlaisia tikkausharjoituksia

Tässä mandalatikkausta kosmetiikkalaukuissa

Ylempien laukkujen toinen puoli



Tämän 4 tuulenlakki-malli tehdäään taittelemalla

tiistai 17. syyskuuta 2019

Terveiset Ranskan tilkkumatkalta!

Sain kevättalvella, tarkkaan ottaen 11.2. klo11.34 sähköpostin Töölön tilkkupajalta, jossa Soile Kivinen kyseli kiinnostustani lähteä syksyllä Ranskaan Sainte-Marie-aux-Minesiin tilkkutapahtumaan! En käsitä missä kuppasin 35minuuttia, ennen kuin sain naputettua vastauksen klo 12.09: Mä!!! (kysymys oli siis että kuka olisi kiinnostunut lähtemään mukaan valmiiksi järjestetylle retkelle.) Saman päivän iltapäivänä reissu oli loppuunmyyty! Luojan Kiitos mahduin mukaan, sillä paikkoja oli vain 6 Soilen lisäksi.

Matkan järjestäjänä, kuljettajana, matkanjohtajana, viihdyttäjänä ja turvamiehenä lupasi toimia Lauri, Soilen puoliso. Varausmaksun maksoimme maaliskuussa ja loput sitten elokuussa. Melko pian perustettiin Whatsapp-ryhmä nimellä Alsace 2019, josta saimme matkan alkua kohti tihenevää ohjeistusta kuinka toimia. Kaikki siis sujui kuin unelma! Tuonne tapahtumaan pääseminen oli minulla ollut unelmalistalla jo monta vuotta, mutta koska ranskan kielen taitoni on kovin kovin puutteellinen, ja tiesin että liikkuminen ja toimiminen tuolla alueella ei olisi ihan hirveän kätevää, niin en ollut uskaltanut lähteä.

Tapahtuman nimiasia on ollut minulle aina jotenkin epäselvä,  esim. Birminghamissa yksi englantilainen rouva kysyi minulta olenko menossa Carrefour European -tapahtumaan ja sanoin että en, mutta olen menossa Alcasen tilkkutapahtumaan! Sitten joku mainitsi olleensa Saint-Marie-Aux-Minessä tilkkutapahtumassa ja kaikki siis tarkoittavat samaa asiaa. Jos nyt olen oikein ymmärtänyt, niin Alsace on alueen nimi (vähän niin kuin Häme) ja Saint- Marie -aux -Mines on yksi niistä 4:stä kaupungista, joissa näyttelyitä oli ja tapahtuman nimi on 25e Carrefour Europeén du Patchwork, joka tarkoittanee jotain risteyskohtaa tai miittinkiä, jossa kaikki Euroopan tilkkuilijat tapaavat.  Muut näyttelykaupungit (tai-kylät) olivat Rombach-le-Franc, Liépvre, Sainte Croix-aux-Mines.

Vihdoin siis tuli kauan odotettu reissupäivä ja matkani alkoi kotoa Alvettulasta torstaina 12.9. klo 4.15 jolloin silmä kourassa lähdin ajamaan autoa lentoparkkiin. Paikan olin jo etukäteen varannut ja maksanut, koska kerran minut käännytettiin portilta pois kun en ollut etukäteisvarausta tehnyt. Tuntuikin tosi kivalta kun portilla sisäänajaessa se automaatti sanoi Tervetuloa Sanna, kaikki ok! Kyllä sitä on ihmisellä pienestä hyvä mieli! Lentokentällä en tällä kertaa sählännyt mitään, laitoin laukun ruumaan ja löysin oikean portin, jossa tapasin matkaseurueen. 4 heistä oli ennestään ainakin kasvotuttuja, 2 oli ihan uutta tuttavuutta, mutta kaikki tulivat kyllä tutuiksi retken kuluessa!
Lensimme nopsasti Zürichiin, jossa mukava matkanjohtajamme odotti meitä mustalla 9 hengen tilavalla pakulla. Ajelimme pieniä kauniita teitä pitkin kohti lounaspaikkaamme, joka oli jo Saksan puolella Titisee-Neustadt kauniin Titisee järven rannalla. Alue on siis kuuluisaa Schwarzwaldia. Näkymät olivat henkeäsalpaavan kauniit ja lounas nautittiin terassilla auringon meitä helliessä.
Nautimme Titiseellä vielä jäätelöt jälkiruuaksi. Yrittäjä on yrittäjä retkelläkin, ja Soile hoiti yhden työpuhelun tässä kuvauksen aikana!

Matka jatkui pitkin pieniä kauniita reittejä. Tarkoituksella halusimme välttää moottoritiet, koska ne on niin nähty. On kyllä aina yhtä huikaisevaa lasketella pitkin serpentiiniteitä. Automme oli taitavissa käsissä, eikä kyllä yhtään pelottanut. Myöhään iltapäivällä saavuimme Sainte-Marie-aux Minesiin, jossa siis oli myyntialueet ja monta näyttelykohdetta myös. Meillä oli pääsylippurannekkeet ostettuna pe-la, joten emme vielä päässeet näyttelyihin. Kun kysyttiin haluammeko jo piipahtaa ostosalueella, vastaus oli yksimielinen kyllä! Helteisellä aukiolla oli kymmeniä myyntitelttoja ja sitten oli myös iso ostoshalli. Minä onneton reppana luulin että ilman ranneketta ei ole asiaa sinne halliin (vrt Suomen kädentaidot T:re tai Birminghamn, jossa ei ilman pääsymaksua pääse ostelemaan) enkä siis edes pyrkinyt sisään. Kiersin vain hikiset ulkoteltat, mutta en toki paljoa muuta olisi ehtinytkään. Muutamia hankintojakin ehdin tehdä. Yritin myös prepata matkakavereita siihen että jos näkee jotakin kivaa ja tarpeellisen oloistakaan, niin on heti tartuttava tarjoukseen. Saattaa nimittäin käydä niin, että seuraavana päivänä tuote on loppu tai ei ikinä löydä uudestaan samaa kojua tai tapahtuu  jotain muuta yhtä ärsyttävää. Juuri koskaan en nimittäin ole katunut niitä juttuja, joita olen hankkinut, mutta sen sijaan olen katkerasti katunut joitakin mitä jäi hankkimatta. Tunnustan: olen välineurheilija, mutta siihen minulla on alibi. Täytyyhän minun osata kertoa kurssilaisilleni alan uutuuksista. En tee sitä edes itsekkäistä syistä, koska en itse mitään myy. Kerron vaan mielipiteeni ja tuotteen tarpeellisuusasteen (siis omasta mielestäni)
Tälläisen ikikalenterin löysin ekana iltana. Siinä on siis vuoden jokaiselle päivälle eri tikkausmalli. Tämä oli ainakin sillä myyjällä viimeinen kappale! (kunnes ehkä kaivoi tiskin alta niitä lisää!)
Tunnin verran alueella kierrettyämme kokoonnuimme "Uupuneiden ostajien patsaalla" (se oli itse keksitty nimi kohtauspaikallemme, mutta toimi hyvin) Jatkoimme matkaamme kohti Selestatin kaupunkia jossa yövyimme upeassa hotellissa https://pommeraie.popinns.com



Soile ja Tiina olivat olleet siellä muutama vuosi sitten ja se oli silloin ollut jotenkin parempi, mutta oli se kyllä vieläkin ihan hyvä. Vähän vaan sääliksi kävi sitä tyttöraasua, joka suoraan imurinkahvasta riensi palvelemaan meitä. Ensin hän vuolaasti selitti miten pääsee pihan perällä olevaan erilliseen huoneistoon sisälle pääovien sulkemisen jälkeen ja sitten hän alkoi arpoa avaimia meille muille. Siitä hän ei selvinnyt muuten kuin kaatamalla ison kasan avaimia takahuoneen lattialle ja sieltä hän  konttaili meille avaimet. Kun ne vihdoin saimme, pääsimme Paulan kanssa isoon vanhaan kartanomaiseen huoneeseemme. Sänky oli parisänky ja toiselle oli kyllä petattu heteka huoneen nurkkaan, mutta sovimme että nukumme silti parisängyssä, koska heteka vaikutti huteralta. Sänky oli onneksi leveä ja sattumalta nukumme kotonamme molemmat juuri eri puolilla sänkyä, joten no problem! Pikaisen suihkun jälkeen ajoimme jonkun matkan päähän illalliselle tunnelmalliseen
ravintolaan: https://www.couronne.com/

Aamiaisen jälkeen olimmekin valmiit ensimmäiseen varsinaiseen näyttelypäivään. Lauri ajoi meidät sinne kauimmaiseen kylään Rombach-e-Franciin. Ensimmäinen näyttelypaikka oli se josta saimme vaihdettua liput rannekkeiksi. Se ei heti sujunut ihan ongelmitta, mutta onneksi meillä oli päättäväinen ja kielitaitoinen matkanjohtajamme, joka vaati virkailijoita "säätämään" koneensa niin että homma toimii. Nuo virkailijat kun väittivät että lipuillamme oli jo joku tullut sisään, ja meidän pitäisi mennä päivittämään ne sinne aloituskylään usean kilometrin päähän. Kun ranskan kieli vähän aikaa sujuvasti taittui, niin alkoihan meille rannekkeet löytyä. Sillä aikaa saimme jo tutustua mykistävään saksalaisen Elke Kleinin näyttelyyn. Pidin niistä todella paljon!
Elke Kleinin työ
Elke Kleinin työ

Näyttelyitä oli myös useassa kirkossa. Tässä Église St- Rosalie, Rombach-le-Francissa
Vietnamilaiset kirjontatyöt eivät minua kovin sytyttäneet. Äimistelin vain sitä kuinka kirkkoon voitiin ripustaa töitä ja kansa marssi ja mölötteli niitä katsoessaan. Suomessa ei ehkä onnistuisi?!
Kylien väliä kulki ilmainen Navette bus (karjatalon tyttärenä tuo nimi oli helppo muistaa!) Kuten jo aiemmin mainitsin säälittävästä ranskan kielen taidostani, niin yhden lauseen ainakin osaan hyvin sanoa: "Je ne parle pas francais!" eli en puhu ranskaa. Sanon sen kai niin hyvin että sitä ei uskota. Kerran tälläisestä navette bussista tuli ulos joukko iloisesti pulisevia ranskattaria, ja he kysyivät minulta vuolain sanakääntein jotain. Äänsin huolellisesti lauseeni ja he myös paransivat ääntämystään ja sanoivat kysymyksensä myös hiukan hitaammin ja kovempaa. Kun minä toussu en osannut vastata, he jatkoivat tuhahtaen matkaansa!
 Seuraavaksi ajelimme navette bussilla Liebvren kylään ja siellä oli myös yhden matkalaisemme työ näytillä kahden muun suomalaisen työn kanssa. Arvostan suuresti sitä että Suomestakin lähetetään töitä ulkomaille näyttelyihin ja kilpailuihin. Itse en ole ollenkaan kilpailuihminen, siis en osaa tehdä töitä jostain annetusta aiheesta, mutta arvostan heitä jotka osaavat! Tiina ei juuri ollut moinansakaan, vaikka hänen työnsä siellä reippaasti roikkui muiden joukossa! Jos siellä olisi ollut minun työni, olisin varmasti purskahtanut itkuun jälleennäkemisen riemusta! Olisin ajatellut että siinä se minun pikku kätösteni työ nyt sitten on, kaikkien maailman ihmisten nähtävänä! Olisin pahoittanut mieleni suomalaiskansalliseen tyyliin, jos joku olisi kävellyt sen ohi kuvaamatta sitä. Edellämainituista syistä johtuen, en siis aio jatkossakaan osallistua kilpailuihin, mutta onnea heille jotka sen tekevät!
Odotin jo kovasti kehuja repustani, jonka viime tingan inspiraation vallassa muutamassa päivässä ompelin tuota tapahtumaa varten. Yksi ainoa ihminen sitä siellä kehui ja pyysi oikein saada ottaa kuvan! Arvatkaa kuka!! Vaihtuvaväristen lankojen kauppias!
Tässä reppuni kotirapulla kuvattuna

Tein kuvion myös selkäpuolelle




Rhoda Bennett LU, From Death to Life

Tiina Saaristo, Suomi! Have a Heart

Maria Viita,  Suomi! Frozen Day
Mi-Sun Chang, Korea, Kolmiulotteiset muodot ovat aina kiehtovia.
Tästä oli tehty myös jääkaappimagneetti, jonka ostin muistoksi!

Mi-Sun Chang, Korea, työn nimeä en tiedä mutta taitava tekijä tämä korealainen

Matka jatkui Saint-croix-aux-Minesiin taas Navettella ja siellä oli taas muutama näyttely.
Tästä en tiedä tekijää ja pidätän itselleni oikeuden olla tietämättä,
koska en ole minkään yhdistyksen virallinen reportteri.
Kuvasin tämän siksi koska kukat näyttivät tosi aidolta!

Tässä vanhassa hienossa, mutta pahalta haisevassa talossa oli oikein perinteisiä töitä.

Tämä työ pääsi minun blogiini hienojen tikkaustensa takia.
Tälläisen afganistanilaisten käsinkirjotun ässän ostin eräästä kirkosta. Sieltä olisi voinut ostaa myös kirjotun käden kuvan ja osallistua Hand in hand -haasteeseen. Haasteessa luvattiin että työt, joihin pitää sisällyttää jotenkin tuo kirjottu käsi, esitellään tässä samassa tapahtumassa kahden vuoden päästä 2021! En tarttunut haasteeseen!
Keli oli todella lämmin ja aurinkoinen ja vaikka emme koko aikaa isossa ryhmässä kulkeneetkaan, niin lounasaikaan 6 meistä sattui samalle terassille. (Soile ottaa kuvaa) Kun olimme syöneet, ilmaantui kuin taikaiskusta Päivikkikin paikalle ja nopeana suomalaisena ehti syödä myös sillä aikaa kun odotimme laskua! Tämä oli siis jännä sattuma, sillä kylillä on useita kilometrejä väliä!
Lounaalta lähdettyämme oli taas uusi mykistävä kokemus edessä. Se oli ranskalaisen taiteilija Gallan näyttely "Encyclopedia of imaginary women"
tähän en ole näämmä kuvannut nimeä, mutta upea se oli!

Ei ollut nimeä näkyvissä tällekkään

Adoratrice d'art

Tämä oli nimeltään Amatrice de jus de fruit
Ekan näyttelypäivän lopuksi tapasimme taas uupuneiden patsaalla ja suihkun jälkeen ohjelmassa oli viralliset viininmaistajaiset. Jouduttiin oikein paperille kirjuuttamaan kolme sanaa mitä tuli mieleen niistä paikallisista viineistä. Tais olla eka kerta meikämannella tai ehkä kerran kauan sitten Unkarissa olin vastaavassa tilanteessa. Silloin ei tarvinut pukea makuja sanoiksi. Saimme myös tietoa viineistä. Sitten lähdimme etukäteen varattuun pizzapaikkaan ihan mutkan kautta suoraan kävellen. Onneksi en joutunut kartanlukijaksi, sillä minut saa eksytettyä vaikka kotikylääni ja onneksi askelmittarissa riitti vielä askelia, ettei tullut niin sanottua "tilinylitystä". Joskus männävuosina olen kerran Italiassa saanut ihan taivaallisen hyvää pizzaa missä oli mm. perunaa täytteenä. Niinpä tartuin listalla sellaiseen vaihtoehtoon jossa mukana oli perunaa. Seurueeni sitä vähän ihmetteli, mutta oli se ihan ok. Se taivaallinen maku jäi sinne Italiaan, tai sitten vaan muisti ja makuaisti ovat huonontuneet.
Seuraavana aamuna meidät taas vietiin juuri sinne minne toivoimmekin. Eli suurimman kylän äärimäiseen paikkaan. Sieltä oli tarkoitus tulla navettella tai jalan keskemmälle. No, koska ensimmäinen paikka oli taas kirkko, se olikin yllättäen suljettu hautajaisten takia. Miehet mustissaan seisoivat portilla. Esitteessäkin luki että kirkot voivat olla välillä suljettu kirkollisten toimitusten takia. Maassa pitää kuulemma kuolleet haudata kolmen päivän kuluessa kuolemasta. Niin se on, karu totuus.
No pikainen suunnan muutos ja menimmekin ensin toiseen päähän pitäjää ja siellä teatteriin jossa oli Marti Michellin hirsimökkinäyttely. Siellä oli siis myös todella vanhoja hirsimökkitöitä
Teatterirakennus oli tosi kaunis, ja näyttämöllä oli myös näyttelytöitä

Tämä työ oli kesken , eli sen tarkoitus oli kai näyttää sitä kuinka työ kootaan kaitaleilla
Nämä työt olivat 7 hollantilaisen naisen porukan (Colorminds NL) töitä. He värjäävät kankaansa itse ja sopivat aina kaksi väriä , mitä töissä käytetään

Tässä myös Colormindsin töitä

Tämä amerikkalaisen Luke Haynesin työt olivat ehkä kaikkein erikoisimpia. Kun työtä katsoi suoraan edestä,  se näytti tosi lihavalta...
...mutta kun työtä katsoi nuolella merkityltä paikalta sivusta, niin se näytti aivan mannekiinivartaloiselta!!!
Minua on siis koko elämäni katsottu väärästä kulmasta!!

Viimeinen kohteemme oli aamulla suljettu kirkko. Siellä Pamela Goecke Dinndorfin (USA) töitä.

Kannatti kävellä vielä sinnekin. Työt oli tehty raitakankaista
Viimeisen illan illallispaikka oli huippukauniissa Itterswillerin kylässä. Siellä erityisesti kauniit kukkasydeemit ikkunalaudoilla saivat meidät haukkomaan henkeämme!
Yritän epätoivoisesti missiposeerausta, toinen jalka eteen. Se nuoli, mistä kuuluisi katsoa, puuttuu...

Ravintola ei meinannut päästää meitä terassille, kun olivat sitä mieltä että palellumme sinne auringon laskiessa.

Emme paleltuneet, Virpi ottaa kuvaa

Itterswiller, Hotel Kiefer

Sydänlämpöinen kiitos Töölön tilkkupajan Soilelle ja Laurille, mahtavista järjestelyistä ja yhtä lämmin kiitos matkakumppaneille! Tässä reisussa parasta oli KAIKKI!!

torstai 5. syyskuuta 2019

Uuden asian soveltamista ("Mandala-väritystä")



Tein uuden pussukan iPädilleni, kun vanhasta tuli vähän ankea!
Pussukan toinen puoli
Olen nyt kovasti panostanut tikkauksen opetteluun ja harjoitellut sitä vähän joka välissä. Olen vahvasti sitä mieltä että tikkauksen oppii vain harjoittelemalla. Sitä ei opi ostamalla viivaimia, jalkoja ja tikkauskoneita, vaan ainoa tapa oppimiseen, on tehdä sitä moneen paikkaan ja usein. Silloin alkaa pikkuhiljaa käsi tottua ja tulee sinuiksi oman koneensa, säätöjensä, lankojensa ja neulojensa kanssa. Mitään yleispätevää, kaikkiin koneisiin sopivaa ohjetta ei ole, pitää vaan kokeilemalla ja ohjekirjaa selailemalla tutustua koneeseensa. Eräällä paikkakunnalla kiellettiin omien koneiden tuominen tilkkukurssille, koska siitä aiheutuisi kuulemma opettajalle paineita osata kaikkien koneiden säädöt!! Kukaan ei kai voi vaatia että joku ope osaisi neuvoa kaikkien mallien kaikki säädöt! Itse on koneensa opeteltava. Jos on pakko kurssilla ommella opiston tai koulun koneilla, niin ei pääse harjoittelemaan omaa konettaan. Kursseilla usein on sekin ilo , että jollain toisella kurssilaisella saattaa olla sama konemalli, kuin itsellä, ja häneltä voi kysellä neuvoja eri säädöistä. Usein on niin että kurssilaiset eivät jaksa, voi tai viitsi tuoda omaa konetta kurssille. Silloin toki voi ommella opiston koneella, mutta oman koneen mukanaan tuomisen kieltäminen on kyllä todella omituista nykyaikana!
Toki minäkin neuvon kaikkia konemalleja niin paljon kuin suinkin osaan, mutta millään en kaikkea tiedä!
Olen nyt innostunut tekemään vähän uudenlaista tikkausjälkeä. Tämä nyt ei varsinaiseti suoraan sovi esim peittojen tikkaamiseen, mutta kun tilkkutöissä on niin paljon muutakin mitä voi tehdä.  Tykkään tehdä pussukoita ja niinpä olen vähän niin kuin "värittänyt" tikkausalueita. Olen saanut (lehtien kaupanpäällislahjana) ja ostanut monia tikkaussabluunoita. Kuviot käyvät "tyhjinä" erinomaisesti peittojen yms. tikkaukseen, mutta väritettynä vaihtuvavärisellä langalla, kuviin tulee huomattavaa lisäpotkua, ja ne sopivat mielestäni oivasti esim pussukan kylkeen.  Voisi ehkä puhua vähän  "mandala-värityksestä" langoilla.
Jos väellä intoa riittää, niin olen vähän ajatellut että tätä voitaisi harjoitella esim. Itä-Hämeen opiston kurssilla pyhäinpäiväviikonloppuna 1.-3.11. 2019 Hartolassa. Mielenkiinnolla odotan kommenttejanne! Tuo kurssiajankohta on siis sovittuna opiston kanssa, mutta se ei vielä  opiston sivuilla näy, kun ohjelma on vielä vähän suunnitteilla. Laita siis kalenteriisi jo tuo viikonloppu varatuksi, jos innostut aiheesta. Toki otan ihan perustilkkujuttujakin sinne kurssille mukaan.
Nyt vähän kuvia töistäni, jotka siis ovat vasta valmistumassa pussukoiksi:
Vähän on tyhjänoloinen...

...ja väritettynä näyttää tältä!

kiva malli tikkaukseen
Väritettynä vielä kivampi




Perhosen ääriviivat lentelemässä


Väritetyt perhoset



Nämä mallit unohdin kuvata tyhjänä, kun oli niin kova into värittää ne!
Tätä aloitin jo värittämään, kunnes muistin kuvan ottamisen!
Ja väritettynä sama!