keskiviikko 28. elokuuta 2019

Yhteenveto Mäntyharjun 2019 kursseista



Tämä geometrinen pussukka innoitti monia. Kaava oli hyvin erikoinen, mutta nopea tehdä.


Laitanpa vihdoin tämän kuvakoosteen Mäntyharjun kesäkursseista  tänne blogiin. Kesäkurssejahan tänä kesä oli ensimmäistä kertaa peräti 4 kappaletta ja kaikki olivat kyllä täynnä. Alunperin maksimin piti olla 15 henkeä, mutta se nostettiin 20:een että kaikki halukkaat pääsisivät mukaan. Niinpä kurssilaisia oli ekalla 18, sitten19 kuten myös kolmosella19 ja viimeisellä kurssilla 
oli peräti 21. Siellä oli myös mukana muutama kertaaja, sillä viikossahan ei kaikkea millään saa tehtyä!
Tänä kesänä muutimme pakon sanelemana eri koululle, eli entisen kirkonkylän ala-asteen mentyä remonttiin, muutimme lukion tiloihin. Se oli kyllä kaikin puolin parempi tila: Sali oli kai lähes samankokoinen, mutta jotenkin paljon valoisampi, ja ilmanvaihto ei ollut niin vetoisa. Myös majoitusluokkia saimme paljon enemmän, koska niitä oli enemmän tällä koululla. Niinpä melkein kaikilla kursseilla maksimimäärä yöpyjiä per luokka oli 2 henkilöä. Myös aamu-, päivä- ja iltakahvipaikka oli isompi kuin ennen. Ainoastaan jääkaapin koossa hävittiin. Vanhassa koulussa oli iso kylmiö eväille, ja täällä ahdoimme kahteen jääkaappiin eväämme. Hyvin ne silti mahtuivat. Kangaskaupoille, joita oli paikalla 2: Töölön tilkkupaja ja Kankainen Forssasta oli myös iso ja valoisa tila. Siellä moni kävi vielä illalla viimeiseksi hipelöimässä ja mielakoimassa kankaita. Niistä oli sitten mukava nähdä unia yöllä.
Myös sijainti oli parempi, koska oltiin lähempänä sitä torikylää (vai miksiköhän sitä nyt sitten sanotaankaan) missä käytiin syömässä. Jotkut jopa harrastivat kävellen syömään tai kaupoille menoa!
Rappusia jouduttiin kävelemään enemmän tai eihän siellä vanhassa koulussa ollut rappusia lainkaan.
Samassa rakennuksessa oli myös kansalaisopiston toimisto, joten kaikki paperiasiat ja monistaminenkin sujuivat kätevästi
Eli summa summaarum, jos jatkossa saamme päättää millä koululla olemme, niin täällä lukiolla!
Ja nyt niitä kuvia. Kaikista kuvista en enää edes muista miltä kurssilta ne ovat, mutta kyllä tekijät varmaan omat tuotteensa tunnistavat.
Jos Sinulle tulee mieleen, että tuollapa olisi kiva olla mukana, niin ei muuta kuin ilmoittautumaan. Ensi kesän kurssit ovat jo auki ilmoittautumiseen https://opistopalvelut.fi/mantyharju/index.php
Rohkeasti mukaan!

Ompelutila on valoisa, ja kaikille on runsaasti pöytätilaa
Näin kotoisasti voi nukkua opettajan pöydän kainalossa
Tässä pari vuoden 2018 mallia: vasemmalla wedding ring star ja oikealla winding way petivaatteiden kuljetuskassina


Kankaisen kauppa ilmakuvana
Töölön tilkkupajan kangaspaketteja

Tätä ankkaperhettä ei moni ehtinyt tehdä, mutta tätä työtä sulostutti tuo ruma ankanpoikanen, joka oli soluttautunut joukkoon
Tämä haitarityö oli yksi kurssin työläin malli, mutta sitkeästi sen aina muutama joka ryhmästä teki. Toisella puolella kettu...

...ja toisella puolella kanalauma...
Punottua koppaa kävin opettelemassa Mari Keiturin kurssilla, mutta silti tämä oli vaikea opettaa.
Onneksi ystäväni Jalometsän Paula, joka on koko kurssin sielu, auttoi kun kurssilaiset keksivät sellaisia ongelmia, että meinasi mennä sormi suuhun.

Tässä mm. kaitalerullamattoja 2.kurssilta

Tässä haitarityössä japanilaiset geishat yöaikaan 

Tässä samat geishat päiväaikaan!

Maija ihailee mäyräkoiria! (lupa kysytty!)

Tähän rastimalliin Töölön tilkkupaja hommasi meille viivaimet avuksi

Mansikka innosti kai kaikista eniten kurssilaisia. Syntyi tabletteja, laukkuja, pussukoita, tyynyjä, kaitaliinoja yms. mansikkakuviolla

Tämä malli ehti valmistua jo peiton pinnaksi. Toinen tuli jo tikattuakin. Tämä oli yövalvojan työ.
(Eli siis yölläkin saa paljon aikaan!!)

Tämä oli oma puhdetyöni.
Keskiosa oli jo valmiina, mutta reunat tein ja tikkasin höyhenillä iltatöinäni.


Tämä petivaatekassi on tehty jo aiemman kurssin ohjeilla
Mäyräkoira villapaidalla sai joskus myös silmälasit!
Ja jotkut ketut jäivät hiipimään ilman että joutuivat haitarityöhön!
Tämä mansikkakassi lähti jo heti lahjaksi ystävälle
Tässä tähtikokeiluita, 3D-portaat ja sivutaskulaukkuja
Sivutaskulaukku oli myös suosittu malli!

Tämä haitarityö keksittiin kuvata peilin avulla. Eli saman työn kanat näkyvät peilikuvana.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti