keskiviikko 4. marraskuuta 2020

Hauhon kirjaston verhot

 Koronakevään patalapputempaukseni seurauksena sain tilauksen Hauhon kirjastolta. Sinne tilattiin verhot lasten osaston ikkunoihin! Sain vapaat kädet työlle ja niinpä se kesän ajan muhi alitajunnassani. Syksyn tullen aloin haeskella Pinterestistä erilaisia eläinmalleja. Niitähän on siellä vaikka millä mitalla. Niitä sitten aloin pikkuhiljaa toteuttaa ja keräilin niitä kansioon. Kun niitä alkoi olla jo useita valmiina, aloin miettiä miten niihin saisi liitettyä jotakin tarinaa, koska työ on aina mielenkiintoisempi, jos siihen liittyy tarina. Erityisesti tässä tapauksessa kun verhot menivät kirjastoon, niin tuntui tärkeältä liittää niihin tarina.Tuli sitten mieleeni kaikkia eläimiä lapsuuskodistani tai lähipiiristäni. Minulla ei itsellä ole kotieläimiä. Mutta tarinat löytyi kaikille eläimille, ja ainakin facebookin seuraajat tuntuivat niistä pitävän. 

Olen myös aina joskus tehnyt opettajan sijaisuuksia alakoulussa, ja olen ollut kovasti murheissani, kun nykyään ei enää opeteta lapsille kaunokirjoitusta. Hienomotoriikan harjoittelua tulee nykylapsille tosi vähän, vaikka monet osaavat varmaan jo lähettää tekstiviestin ennen kuin kunnolla puhuvat! Niinpä tein töihin selostukset sillä vanhalla kaunokirjoituksella, jota Notkon Marjatta minulle Juttilan kansakoulussa muinoin opetti! Eli tein sen vapaalla kädellä kirjoittaen, ompelukoneesta syöttäjät pois käytöstä ja sitten vain liikutellaan kangasta koneen neulan alla. Kun vein verhot kirjastoon, testasimme pystyykö nykynuori (=8-luokkalainen TET-harjoittelija) lukemaan tekstiä. Ei melkein pystynyt! Harmi. 

Julkaisen nyt tässä tarinat kunkin kuvan takaa. 

Ensimmäinen on Hevosverho:


”Virra, perämaan kyntäjä”
Tämän nimisellä hevosella äitini lapsuudessaan jyrästi ”Perämaa”-pellolla. Siitä palkaksi hän sai ihka oikeat nylon-sukat!

Tämä Suomen hevonen on nimeltään Into, ja se oli Isoisäni työhevonen. Isoisäni oli kova hevosmies ja hän opetti meidät lapsenlapset tekemään hevoskauppoja. Kaikki osasimme sylkäistä kämmeneen, pyyhkäistä se persukseen ja tarjota kämmenen ”ostajalle” hevoskaupan merkiksi jo paljon ennen kuin osasimme puhua!
Minun lapsuudessani hevoset olivat jo tosi harvinaisia. Traktorit syrjäyttivät ne peltotöissä. Laitumilla näkyi vain lehmiä. Nykyään näkee laitumilla paljon useammin hevosia kuin lehmiä!

Tämä on Vappu, yksi Vaarini työhevosista. (Nämähän eivät ole näköispatsaita!) Työhevosia heillä oli parhaina aikoina 6-7. Vaari oli isäni isä ja heidän talonsa sijaitsi Sotkian kylässä aivan Turkuradan ylikäytävän lähellä. Koskaan ei tiettävästi heidän hevosensa jäänyt junan alle, mutta surullinen tarina kertoo naapurin isännästä, jonka koira kohtasi loppunsa junan kanssa! 
Kun tuo ärrää pahasti sortava mies kantoi koiraansa kotiin, hänen kerrotaan sanoneen: 
”Kunhan Rrekku tästä virrkoo, nin kyllä tietää junaa varroo!”    Isoisäni, (äitini isä) jonka koti sijaitsi saman radan varrella Sontulan kylässä, kiusoitteli aina meitä lapsia että ”Kattokkaa mettäkulman lapset junaa”. Tuuloksessa kun ei junat kulje!

”Musta Ori” oli TV-sarja, jota esitettiin lapsuudessani perjantaisin klo 14.00. Silloin koulusta riennettiin kotiin, että ehdittiin nähdä tuo ohjelma.
Kerran meinasin myöhästyä ohjelman näkemisesta, kun Kettulan risteyksessä päätettiin kaverin kanssa ryömiä sen betoniputken läpi, joka kulki tien alta!! Puolivälissä ryömintää tuli äitiä ikävä! Ei meinannut jaksaa vetää itseään loppuun saakka, mutta takaisin paluu tuntui vielä vaikeammalta. Tuon keikan jälkeen olen vältellyt ahtaita paikkoja!
Nyt kun googletin, niin en olekaan enää varma oliko ohjelma sittenkin ”Uljas Musta”. Joka tapauksessa se kertoi pojasta, joka mustan komean hevosen kanssa aina pelasti pulaan joutuneita. Itse en siis koskaan ole ollut mikään hevostyttö, en ole ratsastanut, enkä ollut edes hevosen kyydissä, mutta ihailen kyllä ihmisiä, jotka noiden uljaiden eläinten kanssa toimivat!

Lapsena ihmettelin usein tuttua lastenlaulua: ”Jänis istui maassa”
Siinä toisessa säkeistössä jänikselle tulee tohtori. Lapsuuskodissa lehmille usein tuli tohtori, mutta ei silloin juuri muille eläimille tohtoria tilattu. Ei nyt ainakaan jäniksille! Jos joku muu eläin oli kipeä, niin lääkäri kyllä katsoi ”lehmänhoitoreissulla”.
Kun äiti ja isä ostivat talomme aikoinaan ihan vieraalta vuonna 1964, niin talokaupassa tuli mukana koira nimeltä Apu. Kun Apu sitten kerran vanhana joutui tappeluun mäyrän kanssa, niin että mäyrä puri pahan haavan Apun niskaan, eläinlääkäri kyllä hoiti lehmäreissulla tuota haavaa, mutta haava ei parantunut ja vihdoin Apu sitten sai lopullisen unipiikin eläinlääkäriltä. Apun jälkeen meille ei enää koiraa otettu.

Toisena Koiraverho:

 

Onni on ruskea tilkkusnautseri. Kuten moni tietää, en ole lainkaan koiraihminen. Minä pelkään koiria ja koska olen myös koirille allerginen, niin saan oivan alibin ettei minun tarvi koiria rapsutella. Koirapelkoni saattaa olla perua lapsuudestani. Silloin jouduin kesäisin usein vahtimaan 4 vuotta nuorempaa pikkuveljeäni äidin ollessa lypsyllä. Veli oli pihassa leikkikehässä ja pihassa vieraili usein tosi pelottavan näköinen koira Rexa nimeltään. Se haukkui, murisi ja näytteli hampaitaan. Se tuli jostain talosta Kettulan sahalta ja kävi tosi usein meillä pelottelemassa! Ei se kai koskaan ketään purrut, mutta tosi pelottava se oli. Äiti sanoi sitä Rexa Pahleviksi, kai Persian saahin mukaan. Hyppäsin kai joskus itsekin leikkikehään turvaan tuolta ärisijältä.
Kun löysin tämän snautseri-mallin pinterestistä, niin mieleeni tuli heti yhden tilkkuystävän snautseri. Tein tämän ruskeilla kankailla, koska ne sopivat tähän mielestäni hyvin. Sitten joku sanoi että ei ole olemassa ruskeita snautsereita! Mutta tilkkusnautsereita on vaikka minkävärisiä!!
Onni-koira on mukana useissa tilkkukaverini päivityksissä ja sitä on mukava seurata.
Tämä koira on rodultaan
Bichon frisé. Tämän rotuinen koira, nimeltään Fico, tuli ystäväperheeni ensimmäiseksi koiraksi. Aikoinaan lenkkeilin aina ystäväni ja Ficon kanssa sillä aikaa, kun kuopukseni oli harrastamassa Hämeenlinnassa. Tulipahan lenkkeiltyä! Ihmettelin usein kuinka Fico rohkeasti ja ärhäkästi haukkui vastaantuleville koirille. Mitä isompi koira, sen innokkaammin Fico haukkui! Kai sitä pientä kokoa piti korostaa rohkealla lähestymistavalla!
Silloin kun Fico oli juuri tullut tullut tähän perheeseen, taisimme olla ystäväni kanssa muistaakseni Barcelonassa matkalla. Siellä sitten minäkin koiratarvikeliikkeessä asiantuntevasti olin ostamassa Ficolle tuliaisiksi talutushihnaa... Fico on jo mennyt koirien taivaaseen, rauha hänen sielulleen!
Tämä terhakka kettuterrieri on nimeltään Totti ja tämä kyllä on melkein näköispainos hyvän ystäväni koirasta! Totti on kova poika haukahtelemaan ja siksi sitä vähän pelkään. Ei se minulle ole mitään pahaa tehnyt, ihmettelee tietenkin, miksi en rapsuttele sitä!
Lapsena kummastelin usein sukkien kestävyyttä, kun Sidoste-sukan mainoksessa kaksi kettuterrieriä repi sukkaa eri suuntiin ja aina se vaan kesti. Hämmästykseni oli suuri, kun pari joulua sitten sain tietää että Sidoste-sukkia tehdään vieläkin Tampereella. Siellä on oikein hieno tehtaanmyymäläkin! Etsimme sieltä siskon miehelle joululahjaksi tiettyjä sukkia ja löysimme! Suosittelen suosimaan suomalaista! Kaikkea ei sentään vielä tehdä Kiinassa!
Jeppe, iloinen irvistäjä on brysselin griffoni. Tämä koira on vanhemman poikani pikkuperheen koira. Jeppeä en pelkää, koska hänellä on hampaat niin tosi suloisessa irvistysasennossa koko ajan. Kerran olen ollut jopa hoitamassa Jeppeä! Pojalleni oli tulossa joku takuuvaihtotuote, ja se luvattiin tuoda kotiin sillä ehdolla että joku oli sitä vastaanottamassa. No koska minulla on iltatyö, niin ehdin päiväksi odottamaan tuota lähetystä. Otin tietysti ompelukoneen ja ompeluksia mukaan, että aika kului mukavasti. Niin me sitten Jepen kanssa odotimme lähettiä! Kun tuo ukkeli vihdoin tuli ovelle, niin siinä samassa Jeppe tietysti luikahti rappukäytävään!! Apua! Niin nopeasti en ikinä ole rappuja juossut alas, kun säntäsin Jepen perään. Olin aivan varma että jos joku avaa ala-oven, niin sen jälkeen Jeppe painuu mutkaista tietä näkymättömiin. No onneksi ei kukaan avannut ala-ovea. Maanittelemalla sain kuin sainkin Jepen tulemaan kotiin takaisin. Syliini en uskaltanut häntä ottaa. Kyllä oli pulssi korvissa, kun sain oven perässäni kiinni ja Jepen takaisin kotiin! Jälkeenpäin kun olen Jeppeä seurannut, niin ei hän
Tämä snautseri on nimeltään Nappi ja hän on veljeni perheen koira. Nappi on jo vanha ja hän on tosi kiltti eikä hauku minuakaan, joten en pelkää Nappia! Nappia lenkitetään tosi tunnollisesti... paitsi että kerran veljeni kyllä teki tunnustuksen: hän lupasi muulle perheelle että hän lähtee viemään Napin lenkille. No sitten hän tuli katumapäälle eikä jaksanutkaan lähteä lenkille vaan meni Napin kanssa alakerran takkahuoneeseen ja olivat siellä puolisen tuntia. Nappi lupasi olla kertomatta kenellekkään että eivät lenkille lähteneetkään! Nappi piti lupauksensa, mutta minä hölppä kerroin🤭

Kolmas verho on Kissaverho:


Tämä kissa on nimeltään Pörri ja se oikeasti oli kyllä kokovalkoinen, mutta välillä se möyri pelloilla hiirien ja myyrien perässä, niin että oli joskus vähän ruskeakin. Pörri tuli meille niin, että kun edellinen kissa oli mennyt edes, niin äiti antoi luvan hakea Mikkolasta uuden kissanpennun meille. No, minä lähdin asiaa polkupyörällä toimittamaan. Talossa tuottelias emokissa oli juuri saanut jo uudetkin poikaset, enkä tiennyt mitään suloisempaa kuin lähes vastasyntynyt kissanpoikanen. Pörri, joka meille piti tuoda oli jo luovutusiässä ja siis edellistä poikuetta ja lähes ison kissan kokoinen. Se ei ollut ollenkaan yhtä suloinen kuin tuo kämmenelle mahtuva karvapallo. Iloisena polkaisin kotiin tuon ihanan kissavauvan kanssa. Esittelin sen äidille ja järkytyksekseni äiti pakotti minut oitis viemään kissanpennun takaisin. Se oli vielä imeväinen, mutta en sitä silloin ymmärtänyt. Tuolla talossa oli silloin vain tytär kotona kun hain kissan, eikä me tajuttu että ei niin pieni kissa voi olla ilman emää. No, itkien palautin kissavauvan emälleen ja itkien toin tuon ison kissarontin meille. Kaiken huipuksi se vielä pissasi minun hienoon turkoosiin tekonahkakoulureppuuni!!
Kyllä harmitti!
Koskaan en oikein Pörristä oppinut kovin paljoa pitämään, koska alku oli niin tylsä. Hyvä hiirikissa se kuitenkin oli ja eli meillä tosi monta vuotta!

Tämä kissa on nimeltään Nökö, ja se on lapsuuskotini nykyinen kissa. Veljeni isännöi nykyään ja talossa on lehmämäärä huomattavasti kasvanut lapsuudestani. Nökö tuli taloon yli 10 vuotta sitten ja pian sille otettiin kaveriksi Pena. Nökö halusi kuitenkin olla talon ainoa kissa ja pian Pena lähtinkin omille teilleen eikä koskaan tullut takaisin. Kukaan ei tiedä mitä sille kävi! Nökö tykkää makoilla heinäkasassa ja pyydystelee hiiriäkin. Rapsutuksistakin se kovasti pitää. Ja tulee usein keittiön leveälle ikkunalaudalle pyytämään sisäänpääsyä, aivan kuten Pörri-kissakin ennen vanhaan!
Tämä kissa on nimeltään Hyrrä. Kuten jo aiemmin olen kertonut olemme muuttaneet Tuulokseen Kylmäkoskelta vuonna 1964, kun isäni ja äitini ostivat tilan. Silloin talossa oli mm Apu-koira ja Hyrrä-kissa. Hyrrällä oli töpöhäntä ja jonkun minulle kerrotun legendan mukaan rotta olisi tappelussa katkaissut Hyrrän hännän. No muistaakseni kävi sitten niin, että kun Hyrrä sai pentuja niin nekin olivat töpöhäntäisiä. Eli lienee ollut joku geenivirhe.
Noilta meidän Tuulokseen muuton alkuajoilta kerrotaan myös sellaista hauskaa tarinaa että kun maatilan muutto n. 80 km oli tuohon aikaan aika kova homma, kun mm. traktori ja puimuri tuotiin ajamalla perille niin tarvittiin apuvoimia. No isä on isosta perheestä kotoisin ja hänen 2 nuorinta veljeään Matti ja Pekka olivat sopivia apumiehiä alkuaikoina. Koska talomme oli pitkä ja kapea ja siinä oli paljon ovia, niin uhohtui pojilta välillä sulkea ovia perässään. Äiti niitä poikia komensi että tuokaas nyt vähän niitä ovia tännepäin, kun tarkoitti siis että sulkekaas ovet perässänne. No pojat teki työtä käskettyä ja irrottivat väliovet saranoiltaan ja toivat äidille!!
Tämä on hiiri, joka kurkisti seinän raosta! Tuuloksessa asuimme siis 6 ensimmäistä vuotta vanhassa päärakennuksessa, kunnes vuonna 1970 valmistui uusi päärakennus. Vanhaan taloon tuli ja meni kylmä vesi ja hampaiden pesu tehtiin aina keittiön seinälavuaarin edessä. Viemäriputken vieressä oli selkeä rako, josta hiiri joskus kurkisti kun hampaita pestiin. Ihmettelin aina kuinka rohkeasti isosiskoni polkaisi jalkaa ja komensi hiiren takaisin piiloonsa! Minä kyllä vieläkin pelkään/inhoon hiiriä kovasti! Mutta minähän olenkin pikkusisko, joka esim. Tuulokseen tuotiin vasta viimeisessä muuttokuormassa yhdessä Television kanssa! Olin vasta 10 kk ikäinen kun Tuulokseen muutettiin!
Hiiret olivat aina merkittävä kissanruoka lapsuudessani, luultavasti purkkiruokia ei kissoille ollut vielä keksitty?!
Tämä kissa on äitini lapsuuskodin pitkäikäinen kissa nimeltään Levaani. Oikeasti se oli ihan kokomusta. Levaanille meinasi kerran käydä tosi huonosti. Se tykkäsi nukkua lämpimässä ja joskus se nukkui puuhellan uunin jälkilämmössä. Se oli siis se erillinen uuni, missä ei poltettu puita, vaan mikä lämpeni kun hellan pesää lämmitettiin. No, usein kun oli kylmä talvipäivä, niin uunin suuluukku avattiin että lämpö enemmän leviäisi keittiöön. Levaani hyppäsi uuniin nukkumaan, eikä herännyt kun isoisä laittoi luukun kiinni ja sytytti tulet hellan pesään. Jonkin ajan kuluttua alkoi kuulua vaimeaa mourunaa eikä heti tajuttu missä kissa mourusi. Vihdoin isoisä arveli että olisiko kissa uunissa, joka alkoi jo olla kovin kuuma. Hän avasi luukun ja uunista mätkähti maahan puolikuollut kissa. Isoisä heitti nopeasti kissan ulos lumihankeen virkoamaan ja Levaani virkosi ja jatkoi elämänsä vielä pitkään!
Kuulemma äitini käytti Levaanin nimeä myös salanimenä puhuessaan tyttökaverinsa kanssa kahdesta veljeksestä, joista myöhemmin tuli heidän aviomiehensä. Puhelinkeskusteluissa puhuttiin isosta Levaanista ja pikku-Levaanista... eikä isoäiti ja isoisä kai osanneet arvata että puhuttiin pojista!!
Lopuksi vielä kokonaiset kuvat verhoista:















 






























1 kommentti:

  1. Tosi hienot verhot lastenkirjastoon ja hyvä idea!
    Kaikki eläimet ja heidän tarinat ovat mielenkiintoista luettavaa.

    VastaaPoista