Vierailu Marja Matiisenin ateljeekodissa

Sain helposti houkuteltua 20 innokasta tilkkuilijaa mukaan kun järjestin retken Marja Matiisenin luokse Tallinnaan.
Retkelle jouduimme lähtemään "silmä kourassa" tosi aikaisin, mutta muutaman mutkan jälkeen joukkue oli kasassa ja pääsimme laivaan. Aloitimme laivalla runsaalla aamupalalla, jotta jaksoimme Marjan luona odottaville kakkukahveille.
Hän todella otti meidät vastaan omaan kotiinsa, joka oli oikea tilkkuilijoiden unelma. Nopeasti hän istutti porukan sohvalle ja pöytien ääreen, joissa jo kahvi ja kakkupalat odottelivat valmiina. Samalla kun kaatelimme kahvia toisillemme hän jo aloitti leppoisan tarinoinnin. Tuntui että jokaisella työllä oli sielu, tarkoitus ja  merkitys. Niistä hän kertoili sujuvalla suomen kielellä tietysti iloisella viron korostuksella.
Töistä osa oli voittanut erilaisia palkintoja eri kilpailuissa tai näyttelyissä. Yhteinen piirre töissä oli se että ne olivat pääasiassa tehty kierrätysmateriaaleista. Eikä mistä tahansa kirpputoriroinasta, vaan äidin, tätien, mummon, poikien, setien, aviomiehen tms lähisukulaisen vanhoista vaatteista.
Saimme kuulla Viron surullista historiaa kaikenlaisten vainojen ajalta, ja aina oli joku vaatekappale, joka oli tallennettu tilkkutyöhön ja muistutti Marjaa milloin mistäkin historian tapauksesta.
Monissa töissä oli käytetty ihan perusneliötekniikkaa, mutta varsinkin farkkutöissä merkillepantavaa oli se että kaikki saumat, napit, merkit, taskunsuut ja puntinkäänteet oli käytetty tarkasti hyödyksi.
Ennen minäkin käytin farkuista vaan ehjää punttia, mutta kyllä ole pikkuhiljaa valaistunut ja oppinut säästämään kaikki farkunosat. Käynti Marjan luona vakuutti, että niin pitää tehdäkin ja rohkeasti käyttää kaikki kohdat. Olen monesti kurssillakin sanonut oppilailleni että jos vaikka jotakin virhettä tai rumaa kohtaa on monta kertaa peräjälkeen, niin se alkaa näyttää hienolta.
Marja analysoi töitänsä monelta kantilta. Milloin oli alitajunta tehnyt työtään ja milloin hän tajusi että ei ollut koskaan tykännyt piirtämisestä kun joku oli hänelle lapsena sanonut että et osaa piirtää. Hän oli myös tavannut Maya-tutkijan, joka myös osasi kertoa monien symbolien merkityksen.
Mielenkiintoista tarinaa tuli aivan uskomaton määrä ja vaikka kuuntelemassa oli 20 iloista puhujaa, niin kaikki kuuntelivat hiirenhiljaa. Se on saavutus jos mikä.
Ehdimme nähdä ja kuulla vain murto-osan hänen salaperäisen perintöarkkunsa sisällöstä, koska kello kului kovaa vauhtia. Lopuksi pääsimme alakertaan tutustumaan hänen työhuoneeseensa. Tai niitä oli kyllä monta! Kangasvarastoja oli ainakin 4 huoneellista, ja lattiasta kattoon olevat hyllyt pursuivat kankaita hyvässä järjestyksessä. Oli jo oikeastaan vähän ahdistavaa nähdä niin suuri määrä kankaita , jotka oli pakattu tiheään. Hyllyjen välissä juuri ja juuri mahtui kävelemään.
Lohdullista oli myös kuulla että Marja ei koskaan tee vain yhtä työtä kerrallaan, vaan hänellä on aina monta projektia kesken, ja useita välikäsitöitä. Itse olen joskus epäillyt olevani jakomielitautinen, koska en koskaan jaksa tehdä yhtä ja samaa työtä alusta loppuun , vaan minullakin on aina monta työtä eri vaiheissa.
Marjalla oli tosi paljon myös myyntiin tehtyjä töitä. Pääasiassa laukkuja ja peittoja, joita onneksi meidänkin porukasta jotkut ostivat. Marjahan on mm ostanut talonsa tilkuista ansaitsemillaan rahoilla!
N. puolentoista tunnin vierailun jälkeen kakki kiittelivät vuolaasti antoisaa esitystä ja jouduimme jatkamaan matkaamme.
Kiireemme johtui siitä että Karnaluks menee lauantaisin kolmelta kiinni ja sinnekin oli varattava aikaa. Myös Marjalle tuli iltapäivällä toinen ryhmä, joten emme senkään takia olisi voineet pitkittää oloamme.
Kyllä oli mahtavaa käydä tuollaisessa unelmapaikassa. Suosittelen kaikille , joita ylipäänsä käsityöt kiinnostavat. Ei tarvitse siis olla tilkkuhullu mennessään Marjan luokse, mutta voi olla että ulos tullessaan on saanut tilkkukärpäsen pureman! Mehän olimme kaikki jo mennessämme umpitilkkuhulluja!

Marja esittelee peittoa , joka on tehty vanhoista miesten ja poikien puvuista